keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Videoarkisto julkaistu

Nyt vihdoin sain tehtyä tuon videoarkisto sivun tuonne yläpalkkiin. Sinne on tulossa youtube videoita eri aiheista. Arkistoon tulossa salaliitto, paranormaali & muut mysteerivideot. Lisäillään kun keritään, voit tietenkin lähettää juttuvinkin, jos löydät mielenkiintoisen videon.

Tässä pieni maistiainen:


Stuff They Don't Want You To Know - Phantom Time



Videoarkisto




Salaliitto: Kuuhuijaus Osa 3


Lipun varjo puuttuu

Elokuva: Avaruusseikkailu 2001 (2001: A Space Odyssey) on Stanley Kubrickin ohjaama tieteiselokuva, joka valmistui vuonna 1968. Erikoistehosteiltaan se oli aikaansa edellä ja yksi versio tapahtuneesta on se, että näitä samoja elokuvalavasteita ja tekniikoita käytettiin myös Apollo lentojen simulointiin ja kuumaisemien luontiin. Ajankohdat käyvät kyllä hyvin yksiin mutta ei ehkä kuitenkaan ihan niin.

(Van Allen radiation belt) eli Van Allenin säteilyvyöhykkeet; Sisempi vöyhyke on välillä 700 - 10 000 km ulompi vyöhyke 13 000 - 65 000 km. (Kuuhun on matkaa 384 400 km). Näissä on runsaasti avaruussäteilyä, joka ei oikein ole eduksi ihmisen hyvinvoinnille eli altistaa syöpään jne ja voi olla kohtalokasta nopeallakin aikataululla, mutta kukaan astronauteista ei ole koskaan sairastellut tähän suuntaan ! Venäläisten avaruuteen lähettämät eläimet kuolivat näillä vyöhykkeillä.



Kaikki miehitetyt avaruuslennot ovat aina pysytelleet Van Allenin vyöhykkeiden alapuolella; Gemini, Mercury, Skylab ja avaruussukkulat, paitsi nämä Apollo-lennot, jotka painoi läpi avaruussäteilyn muina miehinä. Aluksen suojana pitäisi olla "6 jalkaa lyijyä", siis parisen metriä.

Kuussa on öisin pakkasta 200 astetta ja päivisin lämpöä 130 astetta. Säteilyä, auringonpurkauksia, kylmyyttä ja kuumuutta vastaan avaruuspuvuissa oli vähän alumiinia ja pumpulia (lämpötilat huomioiden kuukuvat ovat loistavia.

Kansainvälinen avaruusasema kiertää maata 380 - 390 km korkeudella, satelliittien korkeus on 700 - 850 km eli säteilyvyöhykkeen alkamiskorkeudessa. Vuonna 1998 avaruussukkula nousi vajaan 600 km korkeudelle, mutta säteilyn takia sen piti palata lähemmäs maata. Miehistö "näki säteilyn menevän lävitseen" silmät kiinnikin.

Kuukautta ennen ensimmäistä kuulentoa LEM-modulin (Lunar Excursion Module) koelennolla se syöksyi maahan ja tuhoutui. Se käyttäytyi holtittomasti ja Armstrong pelastautui heittoistuimella, väline oli vaikeasti hallittava ja epävakaa, ei sitä voi käyttää muuten kuin vaijerin varassa. v.2006 vieläkin tilanne on sama.



Vehkeethän on teipattu kasaan Scotcin teipillä eli otetaan vähän kultafoliota, tinapaperia jne.


Rakettimoottori oli täysin äänetön kun astronautti ohjasi laskeutumista kuuhun, todellisuudessa astronautin selostusta kuuhun laskeutumisesta ei olisi voinut kuulla.

Raketin laskeutumispaikan alla ei ole paljasta paikkaa, jonka rakettimoottori olisi puhdistanut pölystä, kraaterista puhumattakaan, jollainen sinne voimakkaan rakettimoottorin paineen takia olisi pitänyt syntyä.



LEM-Modulin laskeutumisjaloissa ei ole yhtään pölyä.

Tähdet puuttuvat Apollo kuvista ja filmeistä, Juri Gagarin sanoi; tähdet ovat "tähtitieteellisen kirkkaita". Nasa ei voinut julkaista kuvia joissa tähtiä olisi näkyvillä, koska niistä helposti voisi selvittää missä kuvat on otettu, maassa vai kuussa.



Kuukivessä on c-kirjain (tämä käytäntö on tuttu Hollywoodista, jossa otoksen keskikohta (center) merkitään c-kirjaimella.





Kamerat tekevät automaattisesti "ristejä" kuvien etualalle, jos risti on kohteen takana, kyseessä on kuvaväärennös.

Kuukulkuneuvo; jalanjälkiä on, mutta pyöränjälkiä ei näy kummassakaan kuvassa ja kumi on puhki sekä lokari teipattu.



Lavasteita:







Materiaali on suoraan Lampuri.fi sivustolta. Kiitokset sivuston tekijöille hyvästä materiaalista!




tiistai 30. lokakuuta 2012

Jousijalka-Jack


Jousijalka-Jack (Spring Heeled Jack) on jousitetuilla kengillä hyppivä ulkonäöltään pirunoloinen hahmo, jonka kerrotaan eläneen Englannissa viktoriaanisella ajalla ja pelotelleen ihmisiä. Mahdollisesti kyseessä on eräänlainen kaupunkitarina, mutta myöskään olennon todenperäisyyttä ei pystytä varmuudella kiistämään. Ensimmäinen muistiin merkitty havainto Jousijalka-Jackista tapahtui vuonna 1837, ja havaintoja samankaltaisista hahmoista tehtiin myöhemmin 1870-luvulla.

Paranormaalit näkemykset

Jousijalka-Jackille on keksitty laaja kirjo erilaisia paranormaaleja selityksiä.

* Charles Berlitz on esittänyt hypoteesin, jonka mukaan Jousijalka-Jack oli ulkoavaruudesta tullut olento. Tämä selittäisi epäinhimilliset piirteet ja ihmeelliset kyvyt.

* Vierailija toisesta universumista.

* Demoni, joka oli vahingossa tai tarkoituksella kutsuttu maan päälle.

Näiden teorioiden kannattajat ovat sitä mieltä, että mikään senaikainen laite ei olisi voinut mahdollistaa Jousijalka-Jackin mahtavan suuria loikkia.

Lähde: Wikipedia


maanantai 29. lokakuuta 2012

Copialen käsikirjoitus



Copialen käsikirjoitus



Copialen käsikirjoitus on salakirjoituksella kirjoitettu käsikirjoitus, joka sisältää 75 000 käsinkirjoitettua merkkiä 105 sivulla niteessä, joka löytyi Berliinistä DDR:n tiedeakatemiasta kylmän sodan päätyttyä ja on nyt yksityiskokoelmassa. Sen arvellaan olevan peräisin vuosilta 1760–1780.


Sitä tutkittiin DDR:n tiedeakatemiassa 1970-luvulla, mutta se on ollut nyky-yleisölle tuntematon vuoteen 2011, jolloin kansainvälinen tutkijaryhmä ilmoitti murtaneensa salakirjoituksen. Käsikirjoituksessa on abstrakteja symboleja ja niiden ohella kirjaimia kreikkalaisesta kirjaimistosta sekä useimmat latinalaisten aakkoston kirjaimet. Ainoat selväkieliset tekstit kirjassa ovat sen lopussa oleva "Copiales 3" ja esilehdellä oleva "Philipp 1866". Philippiä pidetään käsikirjoituksen omistajana.


Tekstin purki huhtikuussa 2011 nykyaikaisen tietotekniikan avulla Kevin Knight Etelä-Kalifornian yliopistosta yhdessä Uppsalan yliopiston Beáta Megyesin ja Christiane Schaeferin kanssa. He totesivat sen olevan monimutkainen korvaussalakirjoitus.


Selväkielisen tekstin kirjaimet oli koodattu vanhoin aksentoiduin latinalaisin kirjaimin, kreikkalaisin kirjaimin ja symbolein, kun taas aksentoimattomat latinalaiset kirjaimet osoittivat vain tyhjiä välejä. Tutkijat havaitsivat, että alun 16 sivua kuvailevat jonkin salaseuran initiaatioseremoniaa, nimittäin Wolfenbüttelin "okulistista veljeskuntaa". Samanlainen käsikirjoitus on tallennettuna Staatsarchiv Wolfenbüttelissä.

Dokumentissa kuvataan initiaatiorituaalia, jossa ehdokasta pyydetään lukemaan tyhjä paperi, ja kun hän sanoo, ettei pysty lukemaan, hän saa silmälasit ja kehotuksen yrittää uudestaan, ja taas uudestaan pyyhittyään silmänsä kankaaseen, jonka jälkeen seuraa "leikkaus", jossa nypitään toinen kulmakarva.


Lähde: Wikipedia


perjantai 26. lokakuuta 2012

Salaliitto: Kuuhuijaus Osa 2


Materiaali on suoraan Lampuri.fi sivustolta. Kiitokset sivuston tekijöille hyvästä materiaalista!
 


Astronautti loistaa pilkkopimeässä varjossa.


Yksityiskohdat eivät voi näkyä vastavaloon kuvattaessa näin hyvin ilman täytevaloa.


Varjot lankeaa eri suuntiin.


- Apollo 1 kärvähti lähtötelineisiinsä v 1967 lähdön simulointitestissä ja tulipalo tappoi 3 astronauttia, yksi heistä oli "Gus" Grissom, joka oli arvostellut Apollo-ohjelman puutteita ja sanoi mm. että tässä hommassa kyllä joku kohta kuolee. Sähköviasta alkanut tulipalo ei ilmeisesti ollut vahinko.

- Viestintäongelmat aluksen ja lennonjohdon välillä alkoivat heti ja Grissomin viimeiset sanat olivat; "How are we going to get to the moon when we can´t talk between two buildings" ! " I can´t hear a thing you´re saying" Eli kuinka me voidaan päästä kuuhun kun yhteydet ei toimi kahden rakennuksenkaan välillä, ei kuulu mitään!

- Thomas Ronald Baron, Apollo 1-lennon turvatarkastaja todisti onnettomuuden jälkeen kongressille, että Apollo-ohjelma on niin retuperällä ettei amerikkalaiset pääse koskaan kuuhun. Hän esitti 500-sivuisen raportin havaitsemistaan puutteista. Tasan viikon kuluttua tästä hänelle perheineen sattui onnettomuus, jossa hän perheineen kuoli. Auto joutui junan alle ! Raporttia ei ole sen jälkeen näkynyt ja Apollo-ohjelmaa jatkettiin. Asia kirjattiin itsemurhaksi tottakai.

- Astronautteja kuolee hämäräperäisesti kymmenkunta vuosien 1964-1967 välillä. Se on 15 % kaikista koulutetuista astronauteista. Astronautithan ovat huipputerveitä, valikoituja nuoria miehiä. Kaikki eivät halunneet petokseen osallistua, joten heillekin sattuu amerikkalaiseen tyyliin; onnettomuuksia!

- Kylmän sodan aikana yhdysvallat ja neuvostoliitto kilpailivat avaruuden valloituksesta, mutta pohjimmiltaan tämäkin oli sotavarustelua eli rakettien suunnittelusta, rakentamista ja testaamista sotateollisuuden tarpeisiin. Rahoitusta ja tukea ei kansalta olisi näihin hankkeisiin saatu, mutta kun asia esitettiin niin, että tieteen nimissä käydään kuussa, rahoitus oli helpompi saada.

- John F. Kennedy asetti tietämättä faktoja Nasalle 60-luvun alussa ylitsepääsemättömän tavoitteen ensimmäisessä puheessaan kongressille v.1961; amerikkalaisten on oltava kuussa ennen vuosikymmenen loppua, ennen venäläisiä. Valkoisen talon arkistot aukeavat kuulentojen osalta v. 2026. Näin päätti L.B. Johnson

- Neuvostoliittolaiset olivat 8 - 0 johdossa amerikkalaisia vastaan kaikilla avaruusteknologian alueilla Kennedyn lausunnon aikoihin.

- Amerikkalaiset eivät voineet tunnustaa, että kommunistinen neuvostoliitto oli avaruusteknologiassa valovuosia heitä edellä!

- Neuvostoliittolaisilla ei ollut haluja viedä miehitettyä lentoa tappavan säteilykentän läpi kuuhun.

- Kennedyn jälkeen presidentiksi tuli Johnson. Tyylilleen uskollisena hän varmaankin sanoi; If you can´t make it, fake it!




tiistai 23. lokakuuta 2012

Salaliitto: Kuuhuijaus Osa 1


Materiaali on suoraan Lampuri.fi sivustolta. Kiitokset sivuston tekijälle mahtavasta tekstistä!

Apollo ohjelman kuumatkat 1969 - 1972 ovat illuusiota ("Hollywood tuotantoa")

Miten tietokoneet, kännykät, autot, traktorit, kodin elektroniikka jne. on kehittynyt !

Kuussa ei ole käyty uudestaan vuoden 1972 jälkeen. Apolloja "kävi" 6 kpl kuussa 1969 - 1972. Jos kuumatkailu ja avaruusteknologia olisi kehittynyt samaa vauhtia kuin muut alat, Marsissa olisi käyty jo aikoja sitten !

Paljon on kysymyksiä, joihin kaivataan vastauksia.

MIKSI    kuuhun ei tehdä enää miehitettyjä lentoja ?

MIKSI    Nasan johtaja Dan Golden sanoi TV haastattelussa ettei ihminen voi poistua maan kiertoradalta ennenkuin tappavan avaruussäteilyn vaarat on selvitetty.

MIKSI    kuuta tutkimaan lähetettiin v.1998 amerikkalainen miehittämätön Lunar Procpector? Meidänhän annettiin ymmärtää että kuu on jo tutkittu juttu ! Tämä tutkimus koski avaruussäteilyä

MIKSI    kuuta tutkimaan lähetettiin joulukuussa 2002  eurooppalainen miehittämätön SMART-1 (ESA) ? Perille se saapui toukokuussa 2004 ja tehtävä loppui joukukuussa 2006  törmäytykseen kuuhun. Tässä raportti  Tutki topografiaa ja etsi vesijäätä.

MIKSI    kuukuvia tehtiin 90-luvun alussa lisää?

MIKSI    alkuperäiset kuukuvat ovat salaperäisesti hävinneet Nasan arkistoista?

Nasa hukkasi ensimmäisen kuukävelyn (15.8.2006 12:53)

Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa on onnistunut hukkaamaan kaikki alkuperäiset nauhoitukset ihmisen ensimmäisestä kuukävelystä. Kadonneiden nauhojen joukossa on mm. astronautti Neil Armstrongin kuuluisa lausahdus kuun kamaralla: "Tämä on pieni askel ihmiselle, mutta suuri harppaus ihmiskunnalle". 

Kuulentojen aineistoa säilyttiin ensin Yhdysvaltain kansallisarkistossa, mutta ne palautettiin Nasalle joskus 1970-luvun lopulla, Hautaluoma muistelee. 

- Tutkimme nyt papereistamme, missä aineistoa viimeksi pidettiin, Hautaluoma kertoo. (IS-Reuters)


Tässähän on aito tallenne: Linkki

Seuraavassa filmissä näytetään vaijerien käyttö painottomuuden tilavaikutelman saamiseksi studiossa:

http://video.google.com/videosearch?q=moon+landing+hoax

Tässä alla oikealla on yksityisesti paranneltu oikein tehty kuva, vasemmalla alkuperäinen nasan arkistoista ! 

Kumpi on uskottavampi?







Piri Reisin kartta



Piri Reisin kartta on yksi mystisistä löydöistä, jolle ei ole löytynyt tyydyttävää tieteellistä selitystä. Kartta löydettiin 1500 -luvulla ja sen itsensä mukaan se perustuu aikaisempiin, vähintään 300 vuotta vanhempiin karttoihin. Se näyttää maapallon ympärysmitan alle 100 km tarkkuudella oikein ja esittää tarkan ilmakuvan mantereista, mukaan lukien Etelämanner ajalta, jolloin se oli ilman jääpeitettä! Kaikki tämä aikana, jolloin yleisen käsityksen mukaan maapallon uskottiin olevan litteä kuin pannukakku! Nykyiset Etelämantereesta otetut tutkakuvat ovat paljastaneet, että sen muodot ilman jääpeitettä vastaavat melko tarkoin Piri Reisin kartan esittmiä muotoja. Tämän lisäksi monien kartan esittämien, Etelämantereen rannikon lähellä olevien saarten sijainti vastaa hämmästyttävän tarkasti niiden todellista sijaintia.

Lähde: Wikipedia


sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Bohemian Grove



Bohemian Grove on noin 11 km²n alue Monte Riossa Kaliforniassa. Siellä toimii yksityinen "herrasmiesten klubi" nimeltään Bohemian Club, joka perustettiin 1872. Bohemian Club kokoontuu vuosittain, heinäkuun kahtena viimeisenä viikkona. Klubin jäseniin kuuluu monia taiteilijoita, korkean tason poliitikoita sekä liike-elämän ja hallitusten huippuvaikuttajia. Naisia ei klubin jäseniksi ole hyväksytty koko sen historian aikana.

Klubin motto on "Weaving Spiders Come Not Here", joka juontuu Kesäyön uni -näytelmän toisesta kohtauksesta.

Kiisteltyjä asioita

Teksasilainen journalisti Alex Jones tunkeutui salaa Bohemian Groveen vuonna 2000 videokamera laukussaan ja kuvasi seremonian kokonaan nauhalle. Samalla kertaa alueelle pääsi brittiläisen Channel 4:n toimittaja ja kirjailija Jon Ronson, joka kirjoitti tapauksesta kirjaansa Them: Adventures With Extremists. Ronson näytti otteita sekä rituaalista että Alex Jonesin alueelle tunkeutumisesta televisiosarjassaan Secret Rulers of the World. Eräs toimittaja oli jo 90-luvun alkupuolella livahtanut alueelle ja ottanut kuvia, jotka New York Post mitätöi myöhemmin useiden painostusten jälkeen. Alex Jonesin kuvaama video ja dokumenttielokuva Dark Secrets: Inside Bohemian Grove löytyy tästä huolimatta edelleen internetistä vapaasti ladattavana. Vuonna 2005 Bohemian Groven sisäpiiriin kuuluva tuntematon henkilö toimitti Jonesille lisää Groven sisältä kuvattua videomateriaalia, joka on nähtävissä Reprise: Dark Secrets - Inside Bohemian Grove -dokumenttielokuvassa.

Saksan liittokansleri Helmut Schmidt kirjoitti Grovesta hänen omaelämäkerrassaan Menschen und Mächte. Kirjassaan Schmidt kertoo Saksassa olleen samankaltaisia instituutioita, joihin kuului samanlaisia rituaaleja. Suosikikseen Schmidt kuitenkin paljastaa Bohemian Groven.

Amerikkalainen näyttelijä Harry Shearer, joka tuli tunnetuksi elokuvasta This is Spinal Tap, ohjasi Bohemian Grovesta parodiaelokuvan nimeltä Teddy Bears' Picnic. Alex Jones väittää, että Shearer – itsekin Bohemian Grove Clubin jäsen – teki Bohemian Grovea parodioivan elokuvan harhauttaakseen ihmisiä puuttumasta oikeisiin Bohemian Groven kiisteltyihin asioihin.









lauantai 20. lokakuuta 2012

Brasilian lyijynaamarit



20. elokuuta 1966 muuan nuorukainen lennätteli leijaa Niteróin lähistöllä olevalla kukkulalla, Brasiliassa. Järkytyksekseen hän löysi kuolleena kaksi pukuihin ja sadettakkeihin sonnustautunutta miestä, joiden henkilöllisyydeksi selvisi Manoel Pereira da Cruz ja Miguel José Viana. Poika juoksi nopeasti kotiin kertomaan asiasta, ja pian paikka tulvi poliiseja, toimittajia ja palomiehiä.

Miesten ruumiista tai lähimaastoista ei löydetty mitään kamppailun merkkejä, eikä kuolinsyy selvinnyt pidemmässäkään tutkimuksessa. Myrkkyjä ei löydetty (joskaan niitä ei mahdollisesti edes etsitty). Miesten vierestä tosin löytyi tyhjä vesipullo ja pari pyyhettä. Mutta todella kummallinen yksityiskohta oli miesten kasvoilla olleet lyijynaamarit.

Tuollaisia lyijynaamareita käytetään radioaktiiviselta säteilyltä tai lämmöltä suojautumiseen.

Lähistöltä löytyi myös muistikirja, josta löytyi numeroita ja muita merkintöjä, sekä kirjeen jossa luki:

16:30 be at the agreed place. 18:30 swallow capsules, after effect protect metals wait for the mask sign.

torstai 18. lokakuuta 2012

Vrillon 1977



Vuonna 1977 tuli outo tv-lähetys joka kesti noin 6 minuuttia. Henkilö "Vrillon" puhuu taustalla, joka toimii "Ashtar Galactic Command" yhteisössä.

Viesti Suomeksi:

"Tämä ääni kuuluu Vrillonille, joka on vastaava Asthar Galactic Command päällikkö, puhuen nyt sinulle. Monta vuotta olet nähnyt meidät valoina taivaalla. Me puhumme rauhasta ja harmoniasta niin kuin olemme tehneet aina veljille ja sisarille sinun Maapallollasi. Me tulimme varoittamaan ihmisrotua heidän kohtalostaan tällä maapallolla, jotta ymmärtäisivät ottaa kohtalon omiin käsiinsä, jottei tuho kohtaisi teitä ja jotta sovussa asiat sopisitte. Sillä tämä tuho koskettaa myös meitä ja vaikuttaa myös muihin olentoihin maailmankaikkeudessa ympärillänne. Tämä on neuvo, jonka tarkoitus on herättää teidät ymmärtämään suurta herätystä! Kun planeetta sivuuttaa vanhan ja uusi aika koittaa. Uusi aika on rauhan ja kehityksen aika, mutta vain jos Maan hallitsijat huomaavat tämän. Uuden ajan merkit ja eivät anna ennakkoluulojen ja väärien käsitysten johtaa harhaan, jotta oikein osaisivat toimia.

Nyt, kuuntele minua sillä tämä voi olla viimeinen mahdollisuus! Kaikki aseet (Ydin/Kemiallinen/ym) massatuhoaseet on poistettava. Kaikki vaikeudet ja sodan uhka on poissa ja ihmisrotu jossa olet, voi aloittaa uuden hyppäyksen evoluutiossa, jos vain ihmisrotu ottaa tämän vastaan! Teillä on lyhyt aika oppia tämä ja tulla toistenne kanssa toimeen rakkaudessa, sopusoinnussa ja hyvässä tahdossa.

Vain pieni osa ihmiskuntaa on oppinut tämän tiedon ja harpanneet uuden ajan aamunkoittoon. Sinulla on mahdollisuus oppia heiltä tai hylätä opin, mutta vain ne jotka elävät rauhassa ja harmoniassa voivat saavuttaa korkeamman tietoisuuden henkisestä kehittymisestä itsessään ja muissa.

Kuule minun Vrillonin ääntä! Galatisen liittoutuman vastaavaa, joka sinulle puhun. Tiedä myös se, että on paljon vääriä opettajia ja ohjaajia sinun maailmassasi. He vievät sinut vääriin oppeihin ja opettavat mammonan jumalaa, joka vie voimasi ja aikasi, joka on raha. Raha jota pahuuden töihin on käytetty ja joka ahneuden, kärsimyksen välineeksi on tullut, mutta joka ei henkistä pääomaa lisää piirun vertaa.

Sinun sisäinen jumalainen itsesi (valo/sisäinen ääni) suojelee vääriltä, kun opit välttämään pahaa ja eroittamaan väärän oikeasta, totuuden valheesta. Opi kuuntelemaan sisäistä itseäsi, jotta kehittyisit seuraavan evoluution mittaan ja uuteen kukoistukseen henkisellä tiellä. Tämä on viesti rakkaat ystävät teille. Me olemme vuosikausia nähneet ja tarkkailleet teidän kehittymistänne. Te olette vain nähnyt meidät valoina taivaalla. Tietäkää, että me olemme täällä ja on monia muitakin olentoja joita tiedemiehenne eivät tiedä, tahi suostu tai halua uskoa olevan.

Me olemme syvästi huolissamme teistä ja koko ihmisrodusta ja heidän teistään kohti valoa. Teemme kaikkemme jotta saisitte apua tiellänne. Älkää pelätkö. Tunne itsesi ja elä sopusoinnussa planeetta Maan kanssa. Me kiitämme huomiostasi mutta nyt meidän on lähdettävä toiseen aikavyöhykkeeseen ja toiseen olemassaolon paikkaan. Ole siunattu Kaikkeuden rakkaudesta ja totuudesta."

Wikipedia


Paholaisen meri (Aaveiden meri)



Paholaisen meri (myös Aaveiden meri tai Lohikäärmeen kolmio). Paholaisen merellä sanotaan katoavan normaalia useammin laivoja ja lentokoneita. Siten alue olisi Bermudan kolmion toisinto. Nimeä Paholaisen meri käyttävät Japanin kalastajat, virallisessa merikartassa sitä ei käytetä.

Paholaisen meri sijaitsee Japanin kaakkoispuolella olevalla merialueella, 20-35 pohjoista leveyttä, ja 130 itäistä pituutta.

Viranomaiset ovat julistaneet Paholaisen meren vaara-alueeksi. Kalastajat ovat kammonneet Paholaisen merta uskoen, että siellä asuu paholaisia, hirviöitä ja henkiolentoja, jotka sieppaavat varomattomien laivoja ja lentokoneita. Olosuhteet muistuttavat Bermudan-kolmiota.

Laivat ovat mystisesti kadonneet eikä niitä ole koskaan löydetty. Laivojen osia on saattanut löytyä alueilta mutta mitään muuta merkittävää ei ole löydetty.

Lähde: Wikipedia


keskiviikko 17. lokakuuta 2012

RAEL -yhteisö ja 'Elohimin' sanoma



Vuonna 1973 näki toimittaja Claude Vorilhon ollessaan (oman kertomansa mukaan) Puy de Lassolan kraaterissa lähellä Clermont-Ferrandia keski-Ranskassa, metallinhohtoisen, halkaisijaltaan n. 7 metrisen aluksen laskeutuvan alas taivaalta. Se muistutti muodoltaan litistynyttä soittokelloa ja sen teknologia vaikutti olevan maapallolla tuntematonta. Ällistyneenä hän näki sen pysähtyvän lähelleen. Sitten siitä aukeni ovi ja pienikokoista ihmistä (n.120 cm) muistuttava olento lähestyi häntä.

Vorilhon halusi kommunikoida olennon kanssa ja kysyi tältä ranskaksi: "Mistä tulet?" Hän kuuli olennon vastaavan (sujuvalla ranskalla?): "Hyvin kaukaa, toiselta planeetalta...Olen tullut tapaamaan sinua, Claude Vorilhon .... Minulla on sinulle paljon kerrottavaa ja olen valinnut sinut suorittamaan vaikeaa tehtävää ... Sinä tulet levittämään antamaani tietoa, ja ihmisten suhtautumisesta riippuu, tulemmeko näyttäytymään heille. " Olento pyysi Vorilhonia tulemaan alukseen, ja kertoi siellä lisää asiastaan. Viestissään tämä humanoidi 'demystifioi ' raamatulliset käsitykset ja väitti antavansa tieteellisen selityksen maapallon elämän ja uskontojen alkuperälle.

Vorilhonin mukaan tämä Elohim -niminen avaruusolento kertoi, että Raamattua on tulkittu aivan väärin. Käsikirjoitusten jäljentäjät eivät muka ole ymmärtäneet alkuperäisten kertomusten ja tekstien 'oikeaa' merkitystä. Vorilhon todistelee heprealaisen elohim -sanan olevan monikkomuoto, ja antaa ymmärtää Raamatun kääntäjien syyllistyneen väärentämiseen kääntämällä sen yksikkömuotoon Jumala. Hänen mukaansa se merkitsee 'ne, jotka tulivat taivaalta'. Tähän teologien hyvin tuntemaan seikkaan tukeutuen hän sitten katsoo voivansa tulkita Raamattua muiltakin osin mielensä mukaan.

Raamatun sanonta "Alussa oli sana" (Joh. 1:1) viittaa hänen mukaansa siihen, että kauan sitten, eräällä kaukaisella planeetalla tiede kehittyi sille asteelle, että elämän luominen oli mahdollista. Erään tiederyhmän tehtäväksi annettiin mennä 'luomaan' elämää muille planeetoille. Koska koetta pidettiin vaarallisena, se suunnattiin maan kaltaisille asumattomille planeetoille. Maasta tuli näin synteettisen elämän koelaboratorio. Jumalan hengen liikkuminen vetten päällä (1 Moos 1-2) tarkoittaa noiden muukalaisten avaruusalusten liikennöintiä aurinkokunnan planeetoilla. "Sana tuli lihaksi" (Joh 1:14) merkitsee alkuaineiden DNA-synteesiä, jonka seurauksena monenlaiset elämänmuodot syntyivät

"Tehkäämme ihminen kuvaksemme kaltaiseksemme.." (1 Moos. 1:26) Tämän raamatunlauseen kerrotaan kuvaavan sitä, miten tehtiin päätös ihmisen kloonaamiseksi. Jotkut avaruuden sivilisaation tiedemiehet olivat - vastoin hallitusten säädöksiä - tehneet salaisia kokeita ihmisen kaltaisen olennon luomiseksi. Kun kokeet lopulta onnistuivat, ne ensi järkytysten jälkeen kuitenkin hyväksyttiin viralliseen ohjelmaan ja toteutettiin maapallolla. Olemassaolomme olisi siis seurausta noiden vastuuttomien humanoidi-tiedemiesten tekemistä kokeiluista!

Lokakuussa 1975 Vorilhon sai toisen kontaktin Elohimiin. Tämä vei hänet kotiplaneetalleen jossa hänelle annettiin lisää tietoa. Olento käytti hänestä nimeä Rael, jota nimeä Vorilhon on sittemmin käyttänyt itsestään. Miksi juuri Rael oli valittu tähän tehtävään? Syyksi esitettiin ensinnäkin se tavanomainen 'tieto' maapallomme huonosta nykytilanteesta; avaruusväen on pakko sekaantua asioihin, ettei ihmiskunta tuhoaisi itseään. Toiseksi Rael katsottiin geneettisen identifiointikortiston tietojen perusteella ominaisuuksiltaan tehtävään sopivaksi. Elohim antoi ymmärtää itsellään olevan kortiston, johon sisältyi joka ainoan, kaikkina aikoina eläneen ihmisen geneettiset tiedot. Valinta oli siis helppo tehdä! (Herää vain kysymys, millä tekniikalla tuo puhtaasti fyysinen sivilisaatio olisi nuo tiedot kerännyt valovuosien etäisyydeltä? )

'Elohimin' opetuksen mukaan ihmisellä ei ole sielua. Rael- järjestö ilmoittaakin olevansa ateistinen, koska sen tavoitteena on demystifioida uskontojen 'väärät' tulkinnat. Sen mukaan ei siis ole Jumalaakaan. Ikuiseen elämään pyritään kloonauksen avulla. Uskotaan, että kun menetelmät ovat tarpeeksi kehittyneet, voidaan ihmisen identiteetti tallentaa ja siirtää kloonattuun alkioon. Yksilön tietoisuus voisi näin elää ikuisesti. Todisteitakin väitteille luonnollisesti esitetään. Niitä nähdään niin vanhoissa myyteissä kuin ufoilmiöissäkin. Muinaiset myyttiset jumalat olisivat siten itse asiassa avaruusolentoja; tietämättömät ja taikauskoiset ihmiset vain tulkitsivat heidät väärin. Heidän vierailujensa jälkiä nähdään eri maanosien vanhoissa kulttuureissa ja traditioissa ja tietysti Raamatussa. (esim. kertomuksessa jumalien poikien yhtymisestä ihmisten tyttäriin, Hesekielin näyissä, Siinain vuoren tapahtumissa, Elian nousussa tuulispäässä taivaaseen ym.) Jopa Koraanissa ja taolaisissa kirjoituksissa nähdään viitteitä avaruusolentojen vierailuista. Ufo-ilmiöillä väitetään olevan jo 150 miljoonaa silminnäkijää eri puolilla maailmaa. Myös viljapeltokuvioiden uskotaan todistavan maanulkoisten sivilisaatioiden olemassaolosta.

Tässä 'Elohimin' sanomassa ei ole mitään uutta. Samoja asioita on erilaisten esoteeristen piirien ja ufojen maanulkoiseen alkuperään uskovien taholta esitetty jo vuosikymmeniä (mm. Erich von Däniken). Toisaalta se on jälleen yksi esimerkki 'kosmisen sanoman' ristiriitaisuudesta. 'Galaktisen Liiton' monet profeetat ja esim. ruotsalainen meedio Anna Berg (kymmenien muiden lisäksi) uskovat saavansa sanomia jopa itseltään Jeesukselta ja kertovat jälleensyntymän tai sielunvaelluksen olevan tosiasia. Urantia -ilmoituksen (ja mm. meedio Johanna Bromanin) mukaan taas jälleensyntymä on taikauskoa ja tämä 'Elohimin' uusi viesti kertoo, ettei ihmisellä ole edes sielua, joka voisi jälleensyntyä. Toisaalta se jättää vastaamatta kysymykseen, miten tuo meidät luonut sivilisaatio itse olisi saanut alkunsa.

Rael-liikkeeseen väitetään kuuluvan n. 25 000 jäsentä. Eräs sen 'piispoista', tri Brigitte Boisselier johtaa yhteisön perustamaa Clonaid - yhtiötä, jonka tarkoituksena on jatkaa avaruusolentojen aloittamaa ihmisten kloonaamista ja saada sen avulla ihmisille periaatteessa ikuinen elämä. Yhtiö väittää kloonivauvoja jo syntyneen, mutta tiedoitusvälineissä ilmoitukseen on suhtauduttu kriittisesti ja varoitettu siihen liittyvistä riskeistä.

Kiitos ja kumarrus Netikka.net sivustolle mielenkiintoisista artikkeleista!


Moskovan Metro-2



Metro-2 on kaupunkitarina Moskovan alla oletettavasti sijaitsevasta salaisesta metroverkostosta. Tarinan mukaan järjestelmän rakentaminen aloitettiin oletettavasti Stalinin valtakaudella, ja se tunnettiin KGB:n antamalla koodinimellä D-6.

Venäläisten toimittajien mukaan Venäjän turvallisuuspalvelu FSB tai Moskovan (julkisen) metron virkamiehet eivät ole kieltäneet tai myöntäneet Metro-2:n olemassaoloa.

Huhujen mukaan Metro-2:n linjasto on jopa julkista metroverkkoa pidempi. Metro-2:ssa kerrotaan olevan neljä linjaa, jotka sijaitsevat seitsemän kerrosta maanpinnan alapuolella. Verkoston sanotaan yhdistävän Moskovassa ja sen läheisyydessä sijaitsevia, kansallisesti tärkeitä paikkoja kuten Kremliä, Lubjankaa, hallituksen lentokenttää (Vnukovo-2) ja Ramenkin maanalaista kaupunkia.

Urbaanin löytöretkeilyn harrastajaryhmä Diggers of the Underground Planetin johtaja väitti sattumalta löytäneensä erään verkoston sisäänkäynneistä vuonna 1994.

Erään lähteen mukaan kaikki Metro-2:sta saatavilla oleva tieto on spekulaatiota, jonka tueksi ei ole esitetty asiakirjalähteitä tai valokuvia. Metro-2:sta ovat kertoneet ihmiset, jotka ovat sanoneet olleensa rakentamassa sitä tai jotka ovat löytäneet sen osia sattumalta urbaanin löytöretkeilyn yhteydessä. Luotettavat todisteet verkoston olemassaolosta kuitenkin puuttuvat.

tiistai 16. lokakuuta 2012

Musta raamattu



Musta raamattu on grimoire, joka sisältää kabbalistisia manauksia, loitsuja ja sinettejä. Kirjan väitetään olevan kuudes ja seitsemäs Mooseksen kirja, jotka olisi jätetty pois Raamatusta.

Kuudes ja seitsemäs Mooseksen kirja julkaistiin Stuttgartissa 1849 antikvaristi Johann Scheiblen keräämän aineiston pohjalta. Aineiston alkuperä on voitu jäljittää 1500-luvulle. Englanninkielinen käännös ilmestyi New Yorkissa 1880. Suomenkielinen laitos on julkaistu 1902 Michiganissa ja se on oletettavasti käännetty Egyptian Publishing Companyn vuonna 1900 julkaisemasta versiosta. Kirjan etusivulla mainitaan, että se on käännetty englanninkielisestä teoksesta.

Lataa PDF

Wikipedia

Mustaraamattu.net

maanantai 15. lokakuuta 2012

UFO Felix Baumgartnerin kapselin ulkopuolella



Solwayn mysteerinen avaruusmies



Toukokuussa 1964 Pohjois-Englantilainen palomies nimeltä Jim Templeton päätti viedä nuoren tyttärensä paikkaan nimeltä Solway Firth ottamaan valokuvia. Mitään erikoisempaa ei tapahtunut, vaikkakin hänen vaimonsa mielestä ilmassa oli havaittavissa jotenkin outo tunnelma.

Ilmassa oli selvästi sähköisyyttä, vaikka myrskyä ei tullutkaan. Myös lähistöllä ollut lehmä vaikutti käyttäytyvän eriskummallisesti säästä johtuen.

Joitakin päiviä myöhemmin herra Templeton haki valokuvansa kehityksestä. Valokuvausliikkeen kehittäjä sanoi sen olevan sääli, että taustalla kävellyt mies oli pilannut parhaan otoksen hänen tyttärestään Elizabethista. Jim oli hämmästynyt. Lähistöllä ei ollut ollut todellakaan ketään silloin.

Kuvassa näytti olevan hahmo jonkinlaisesa hopeanvalkeassa avaruuspuvussa, oudossa kulmassa tyttöön nähden, aivankuin henkilö taustalla olisi tahallaan halunnut pilata kuvan.

Jim päätti raportoida tapauksesta poliisille, niin outo se oli. Kuva oli otettu Kodak-filmillä, ja myöskin Kodak valmistajat päättivät tarjota sille joka jutun ratkaisisi ilmaiset filmit loppuelämäksi.

Kukaan ei kuitenkaan koskaan osannut antaa vastausta tähän mysteeriin. Poliisitkin sanoivat olevansa sitä mieltä, että kuvia kehitettäessä oli yksinkertaisesti tapahtunut jokin virhe. "Kaksi kuvaa oli kehittämisvaiheessa mennyt varmaankin päällekkäin.

" Muutamaa viikkoa myöhemmin Jim Templeton sai kaksi kummallista vierailijaa. Hän ei ollut koskaan kuullutkaan käsitteestä "MIB", tummapukuisista miehistä. Eikä heitä tuohon aikaan Britanniassa tunnettukaan. He saapuivat pihamaalle suurella Jaguarilla. Kaksi muutoin normaalin näköistä miestä, paitsi heidän käytöksensä ja kysymyksensä olivat kaikkea muuta kuin normaalia.

He pyysivät Jimin mukaansa autoon ja kyselivät outoja kysymyksiä, kuten millaisia lintuhavaintoja he olivat tehneet sinä päivänä Solway Firthissä, sekä sen lisäksi Jimin piti kuvailla minuutilleen millaisia säähavaintoja hän oli tehnyt siellä ollessaan.

He yrittivät saada hänet vakuuttuneeksi siitä, että hän oli vain sattunut epähuomiossa kuvaamaan ohikulkeneen miehen. Jim vastasi kohteliaasti että ei ole kyllä nyt samaa mieltä, jolloin tummapukuiset miehet ärsyyntyivät, ja päättivät heittää hänet autosta ulos. He olivat ehtineet ajaa melko kauas, Jimin täytyi kävellä viisi mailia päästäkseen kotiin.

Wikipedia

UVB-76




UVB-76 on radioasema, joka yleensä lähettää lyhytaalto-AM-taajuudella 4625 kHz. Lähetin sijaitsee Povarovossa Venäjällä, ja on toiminut ainakin vuodesta 1982.

Asemasta ei tiedetä paljoa. Se on ilmeisesti numeroasema, mutta toisin kuin useimmat numeroasemat, se lähettää normaalisti pelkkiä äänimerkkejä noin 21-34 kertaa minuutissa (ulkomailla se tunnetaan tämän takia usein nimellä "The Buzzer"), ja on lähettänyt salakielisiä viestejä vain muutaman kerran koko toimintansa aikana.

Asema ilmeisesti lähettää äänimerkit mikrofonin kautta, koska taustalta on joskus kuulunut ääniä ja venäjänkielistä puhetta. Aseman on myös arveltu olevan osa Venäjän ydinpuolustusjärjestelmää, jonkinlainen ilmakehän radioheijastumia tarkkaileva tieteellinen koe, tai mahdollisesti jonkinlainen horisontin taakse ulottuva tutkajärjestelmä – samantapainen kuin Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen julkistettu Duga-järjestelmä, joka toimintansa aikana häiritsi radioasemia.

Koko aseman toiminnan aikana äänimerkkilähetys on katkennut vain muutaman kerran, jolloin aseman kautta on lähetetty salakielisiä viestejä.

24. joulukuuta 1997 miesääni kuulutti seuraavan viestin: "Ja - UVB-76. 18 008. BROMAL: Boris, Roman, Olga, Mikhail, Anna, Larisa. 74 27 99 14."

12. syyskuuta 2002 kuultiin varsin säröinen viesti, josta on saatu selville seuraavaa: "UVB-76, UVB-76. 62 691. Izafet 36 93 82 70."

21. helmikuuta 2006 kuultiin jälleen säröinen viesti: "75-59-75-59. 39-52-53-58. 5-5-2-5. Konstantin-1-9-0-9-0-8-9-8-Tatiana-Oksana-Anna-Elena-Pavel-Schuka. Konstantin 8-4. 9-7-5-5-9-Tatiana. Anna Larisa Ulijana-9-4-1-4-3-4-8."

23. elokuuta 2010: "UVB-76, UVB-76 — 93 882 NAIMINA 7414 3574 — 93 882 Nikolai, Anna, Ivan, Mikhail, Ivan, Nikolai, Anna 7414 3574."

Viesteissä mainitut nimet ovat luultavasti radioaakkosia, koska ne näyttävät toistavan aiemmin mainitut koodisanat.

Tallennettu pieni pätkä: http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/2/26/UVB-76.ogg

Keskustelua aiheesta: Tiede.fi

Wikipedia

http://uvb-76.net/

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Bloop - Ääni syvyyksistä



Bloop on erityisen matalataajuuksinen ääni, jonka Yhdysvaltalainen NOAA-organisaatio havaitsi useita kertoja laitteillaan veden alla kesällä vuonna 1997. Äänen lähde on jäänyt arvoitukseksi.

Ääntä havaittiin laitteilla, jotka oli suunniteltu alun perin Neuvostoliiton sukellusveneiden havaitsemiseen. Ääni on havaittu useista eri paikoista, mutta joka kerta sen lähde ollut samalla alueella Etelä-Amerikan lounaisrannikon tuntumassa (50°S, 100°W). Ääni havaittiin useilla havaintolaitteilla hyvin kaukaakin lähtöpaikastaan, jopa 5 000 kilometrin päästä. Ilmiötä tutkineiden tiedemiesten mukaan äänen profiili vastaa elävän olennon ääntä, mutta minkään tunnetun eläimen ääni ei voisi kantautua niin kauas. Voidakseen päästää niin voimakkaan äänen eläimen olisi oltava paljon suurempi kuin suurin merieläin sinivalas.

Kesän 1997 jälkeen ääntä ei ole kuulunut.

Wikipedia

BloopWatch

Kecksburgin UFO




9. joulukuuta 1965 tuhannet ihmiset kuudessa eri Yhdysvaltojen osavaltiossa näkivät ison, kirkkaan valopallon lentävän taivaalla. Kecksburgin (Pennsylvania) kylän asukkaat näkivät esineen syöksyvän maahan. Armeija ja NASA:n edustajat saapuivat paikalle, eristivät alueen ja asukkaiden mukaan kuljettivat maahan syöksyneen esineen pois. Jotkut väittivät nähneensä esineen metsässä.

Viranomaisten mukaan alueelta ei kuitenkaan löydetty yhtään mitään. Jos tämä on totta, niin on kai vain uskomaton yhteensattuma, että seuraavana päivänäNASA:n päällikkö James Webb Pennsylvanian kuvernööri ja armeijan päälliköt lennätettiin Teksasiin Lyndon B. Johnsonin farmille!

Vuonna 2003 scifi-kanava tuotti aiheesta dokumentin "The New Roswell: Kecksburg exposed", mikä yhdessä muun julkisuuden kanssa sai NASA:n muuttamaan tarinaansa. Uuden version mukaan Kecksburgista oli kuin olikin löydetty jotakin. Mutta se ei ollut muukalaisten alus, vaan venäläinen satelliitti. Tämähän selittäisi kivasti NASA:n päällikön vierailun.

Valitettavasti vain NASA sanoo "hävittäneensä" kaksi  laatikollista löydettyä "venäläistä satelliittia" koskevia asiakirjoja!

Wikipedia

Dyatlov solan mysteeri



Yhdeksän hengen joukkio (kuvassa) oli hiihtämässä Otorten -vuorelle vaikeaa reittiä pitkin. Paikka on melko syrjässä, lähin asutus näin pohjoisessa on Vizhain kyläpahanen. Tarkoitus oli retkeillä erämaassa, kiipeillä, ja sen sellaista. Reissu alkoi ihan hyvin, mutta muutaman päivän jälkeen vaikea lumimyrsky harhautti heidät reitiltä länteen, kohti Kholat Syakhltin vuorta. Miksi he leiriytyivät aukealle paikalle (eikä esim. läheiseen metsään, joka olisi suojannut mm. tuulelta) ei ole tiedossa.

18 päivää myöhemmin retkikunnan läheiset alkoivat huolestua, kun mitään tietoa ei kuulunut. Yliopisto järjesti etsintäpartion, johon myöhemmin liittyi syystä tai toisesta poliisi ja armeija. Helmikuun 26. leiripaikka löydettiin. Teltta oli täysin mäsänä. Puolentoista kilsan päässä olevaa metsää kohti johti jalanjäljet, ja metsän reunasta löydettiinkin kaatunen kuusen alta nuotion jämät ja kaksi kuollutta retkeilijää - ilman kenkiä alusvaatteisillaan. Leirin ja metsän väliltä löytyi kolme ruumista lisää. Loput neljä löydettiin vasta pari kuukautta myöhemmin syvemmältä metsästä.

Tutkinnassa selvisi erikoisia yksityiskohtia. Kuoleman syyksi oletettiin hypotermia. Hypotermia selittäisi ehkä sen, miksi retkeilijät kömpivät teltoistaan keskellä yötä 30 asteen pakkaseen ja repivät vaatteensa pois. Mutta kolmelta retkeilijältä löydettiin mm. murskautunut kallo ja pahoja vaurioita rintakehässä. Sellaisia joita tulee autokolareissa. Kummalliseksi tämän tekee se, ettei tästä ollut mitään ulkoisia jälkiä. Ikään kuin kova paine olisi vain tullut jostain. Lisäksi, eräältä naiselta puuttui kieli, sekä muutamien retkeilijöiden vaatteista löytyi radioaktiivista säteilyä. Omaiset valittivat hautajaisten jälkeen, että retkeilijöiden iho oli oranssin rusketuksen peittämä ja hiukset täysin harmaantuneet. Listata voisi monen monen monta muuta pikku yksityiskohtaa, kuten sen että kokeneet retkeilijät olivat ottaneet polttopuuksi tuoretta mäntyä eivätkä lähistöllä tarjolla olevaa kuivaa puuta (sokeutuminen?)

Wikipedia

Kuvia

lauantai 13. lokakuuta 2012

Mothman (Koimies)



Mothman on merkillinen, aavemainen olento, jonka kerrotaan ilmestyneen vuosina 1966–1967 yli sadalle ihmiselle Point Pleasantin pikkukaupungin alueella Länsi-Virginiassa, Yhdysvalloissa.

Olennon kuvauksissa on ollut jonkin verran eroja, mutta kaikki tunnetut silminnäkijät ovat kertoneet "kauhistuttavasta", noin kaksi metriä pitkästä ihmistä muistuttavasta oliosta, jolla oli selässä valtavat siivet, joiden kärkivälin sanotaan olleen jopa kolme metriä. Olennon kerrotaan kyenneen liikkumaan sekä kävellen että lentäen, jolloin se, toisin kuin linnut, liiteli siipiään räpyttämättä.

Eräiden huomioitsijoiden mukaan olento muistutti muodoltaan valtavaa pöllöä; sillä ei ollut selkeää kaulaa eikä päätä. Suuren koon ja siipien lisäksi kaikki olennon havainneet raportoivat suurista, ihmeellisistä silmistä, jotka hehkuivat kirkkaanpunaista valoa "kuin pyörän heijastimet". Lentäessään olennon on sanottu päästäneen "kirkuvaa ääntä, kuin iso hiiri". Eräs silminnäkijä kuvasi ääntä "naisen huudoksi".

Yhden ensimmäisistä Mothmania koskevista havainnoista teki autoajelulla illalla 15. marraskuuta 1966 ollut neljän nuoren ryhmä, jonka auton perään olio oli heidän kertomansa mukaan lähtenyt pysyen vaivattomasti sen kintereillä, vaikka he ajoivat niin kovaa kuin vain pääsivät lähimmälle poliisiasemalle. Nuoret tuntuivat olevan niin aidosti kauhuissaan, että poliisit uskoivat heitä ja lähtivät tutkimaan hylättyä varastoaluetta, jolla nuoret olivat olion kohdanneet. Mitään ei kuitenkaan löytynyt.

Tämän jälkeen ilmoituksia olennosta alkoi tulla tuhkatiheään, samoin kertomuksia ufohavainnoista, merkillisistä tietoliikenneongelmista, kuten radioitten ja radiopuhelimien äkillisistä, selittämättömistä äänihäiriöistä ja niin edelleen. Monet olennon nähneistä ja muistakin ihmisistä raportoivat myös oudoista, mustiin vaatteisiin pukeutuneista miehistä, jotka tulivat esimerkiksi soittelemaan ovikelloa mitä merkillisimpiin vuorokauden aikoihin ja kyselemään heiltä ties mitä olennosta ja muistakin asioista.