keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Coral Castle



Edward Leedskalnin rakensi vuonna 1923 yksin itselleen linnoituksen ilman moderneja työkaluja. Silti hän pystyi jotenkin leikkaamaan kivimateriaalia ja siirtämään parhaimmillaan 13600 kiloa painavia kiviä.

Miten hän sen teki? Sitä ei tiedä kukaan, sillä hän työskenteli vain yöllä. Tarinan mukaan kerran kuitenkin lapset näkivät Edin leijuttavan kiviä paikasta toiseen.

Joidenkin tietojen mukaan Ed oli kiinnostunut Egyptistä, sekä pyramideista ja hallitsi sen aikaista unohtunutta teknologiaa.

wikipedia.org/wiki/Coral_Castle

maanantai 26. marraskuuta 2012

Mothman : Sightings & Theories


Who Are The Men in Black


Vampyyri valloillaan?



Pelko heräsi serbialaiskylässä.

Serbian Bajina Bastassa pelätään nyt tosissaan legendaarista vampyyria. Tarujen mukaan Sava Savanovicasui raunioituneessa myllyssä Zarozjen kylässä ja joi mylläreiden verta.

Kymmeniä vuosia sitten Jagodicin suku osti myllyn ja teki siitä turistikohteen - joka tietenkin oli auki ainoastaan päiväsaikaan. Vanha mylly rapistui vuosien mittaan, mutta Jagodicit eivät uskaltaneet vampyyrin pelossa ryhtyä remonttihommiin. Tämän seurauksena mylly lopulta romahti. Nyt paikalliset pelkäävät, että Sava Savanovic on lähtenyt liikkeelle kodistaan.

- Ihmiset ovat huolissaan. Kaikki tuntevat tämän vampyyrin legendan, ja he ovat kauhuissaan ajatuksesta, että hän on nyt koditon ja etsii uutta paikkaa ja mahdollisesti uusia uhreja. Me olemme kaikki peloissamme, pormestari Miodrag Vujetic sanoi Austrian Timesin mukaan.

Vujeticin mukaan muut voivat vapaasti nauraa heidän pelolleen, mutta kenelläkään paikallisella ei ole epäilystä vampyyrin olemassaolosta. Pormestari vahvisti, että kunnanvaltuusto oli kehottanut asukkaita panemaan valkosipulia ikkunoiden ja ovien pieleen ja ristin joka huoneeseen suojautuakseen hirviöltä.


Lähde: IL

torstai 22. marraskuuta 2012

Mysteerien Maailma Facebook



Muistathan, että Mysteerien Maailma blogilla on myös omat Facebook-sivut missä voit seurata blogin ja muun maailman tapahtumia!

Käykää tykkäämässä ja vinkatkaa kaverille! ;)

MM Facebook-sivut

url: http://www.facebook.com/MysteerienMaailma

St. Louisin aavejuna


St. Louisin aavejuna tai St. Louisin valoilmiö on St. Louisin  ja Prince Albertin välillä, 130 kilometrin päässä Saskatoonista Kanadan Saskatchewanissa esiintyvä, kaupunkitarinoiden mukaan yliluonnollinen valoilmiö. Valoilmiötä kutsutaan St. Louisin aavejunaksi, sillä se havaitaan öiseen aikaan Canadian National Railwayn omistamalla, nyt jo puretulla rautatielinjalla. Valoilmiö on havaittu useaan kertaan 1920-luvulta lähtien.


Valoilmiö muodostuu kirkkaasta valosta, joka muistuttaa lähestyvän junan ajovaloja. Toisinaan kirkkaan valon luona havaitaan myös punainen valohehku. Paikallisen version mukaan valoilmiöön liittyy Canadian Nationalin palveluksessa työskennelleen veturinkuljettajan kuolema: rataa tarkastamassa ollut veturinkuljettaja sai surmansa toisen junan osuessa häneen, ja kuljettajan haamun kerrotaan etsivän irronnutta päätään ratapenkereeltä. Canadian Nationalin arkistoista ei kuitenkaan löydy tietoja vastaavasta tapahtumasta.


Valoilmiö on nähty toistuvasti useiden vuosien aikana, siitäkin huolimatta että rautatie rakennuksineen on purettu. Silminnäkijät kuvailevat valon näyttävän lähestyvän heitä, mutta ei koskaan saavuttavan heitä. Joissakin tapauksissa valon havainneet ovat lähteneet sitä kohti, jolloin valo on kadonnut ja syttynyt uudelleen kirkkaana etsijöiden selän takana siten, että etsijöiden varjot lankeavat ratapenkereelle.


Lähde: Wikipedia

tiistai 20. marraskuuta 2012

Alex Jones - ENDGAME Dokumentti

Jones on tuottanut useita dokumentteja. Dokumenteissaan hän sanoo tuovansa esiin valtaapitävän eliitin hämäräperäisiä toimia ja yhteyksiä terroritekoihin. Varsinkin syyskuun 11. päivän iskujen jälkeen hänen dokumenttinsa ovat keskittyneet kertomaan, kuinka Yhdysvaltain hallinto ja Uusi maailmanjärjestys -salaseura (New World Order/NWO) olivat näiden terrori-iskujen takana, sekä kertomaan Jonesin teorioita terroriteoista ja niiden tarkoitusperistä ja seurauksista.



Alex Jones - Endgame





sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Death Valleyn mysteeri

Saksalaisen arkkitehdin Egbert Rimkusin, 34, tyttöystävän Cornelia Meyerin, 28 sekä Rimkusin pojan Georg Weberin, 10 ja Meyerin pojan Maxin, 4, katoaminen on edelleen mysteeri. Vain se on tiedossa, että kaikki neljä ajoivat vuokratulla minipakettiautolla Death Valleyhyn Kaliforniaan myöhään heinäkuussa vuonna 1996 – ja sen jälkeen katosivat. Poliisin mukaan tapaus on edelleen avoinna.

Nämä asiat kuitenkin löytyivät: Poliiseilla oli vain pari johtolankaa, kuten esimerkiksi kassakuitti, joka osoittaa, että joku seurueesta osti jotain 22. heinäkuuta 1996. Seuraavana päivänä turistit ajoivat Plymouth Voyager pakettiautolla kohti vuoria. Reitti, jota turistit käyttivät, oli suht hyväkuntoinen aavikkotie, jota käyttivät myös rekat. Auton jäljet näyttävät, että turistit ajoivat Warm Spring Canyonista Butte Valleyhyn, joka ei ollut turvallinen tie. Tuolla reitillä oli myös entinen kaivajien leiri. Tämän tien valinta saattoi olla Rimkusin idea, hänet tunnettiin seikkailijan luonteestaan. Leiri oli ennen täynnä miehiä ja koneita, mutta nyt se oli aavekaupunki. Todiste siitä, että turistit pysähtyivät tuohon leiriin, löytyy lokikirjasta, johon Rimkus kirjoitti lyhyen viestin. Siinä luki saksaksi: ”7-23-96. Conny Egbert Georg Max. Olemme menossa solan läpi.” Rimkus tarkoitti varmaan Mengelin solaa, lähellä 7,196 jalkaa korkeaa Manly Peakia, joka sijaitsee lounaassa Death Valleyn kansallispuiston rajalla.

Pysähtymisen jälkeen pakettiauto kulki solasta noin mailin ja suuntasi itään, Anvil Spring Canyonille päin. Tapauksen tuntevat tutkijat ihmettelevät, miksi matkalaiset valitsivat mennä Anvil Springs Canyoniin, koska se oli eristetty ja tyhjä paikka. Anvil Spring Canyon ei myöskään ollut tyypillinen reitti vierailijoille, mutta seurue ei muutenkaan ollut mennyt normaaleille turistipaikoille, kuten Badwateriin tai Scotty’s Castleen.

Myöhään heinäkuussa 1996 Death Valleyn lämpötilat hipoivat +51 astetta ja +57 asteessa Fahrenhaitia Varomattomille tai liian itsevarmoille vierailijoille palanut laakso voi olla vaarallinen ja jopa tappava paikka. Itse asiassa Death Valleystä on sanottu, että ”Ei ole toista paikkaa, joka olisi niin anteeksiantamaton, joka olisi niin ankara ja niin tappava.” Keskimääräisenä kesäpäivänä Death Valleyssä voit menettää yli 7,6 vettä vain istumalla varjossa, kävellessäsi auringossa voit menettää melkein kaksikertaisen määrän! Ja jos mukana ei ole tarpeeksi juotavaa korvaamaan nestehukkaa, 15 litran nestehukka on melkein varmasti tappava. Virallisten raporttien mukaan Death Valleyssä voi olla +49 astetta tai enemmän jopa 40 päivän ajan ja selviytymismahdollisuudet tästä syystä ilman tarpeellisia vesivarantoja on kolmen päivän jälkeen totaalisesti nolla.

Dresdenissä, Saksassa neljän turistin perheet ja ystävät odottivat rakkaitaan palaaviksi 29. päivä heinäkuuta, mutta joutuivat huomaamaan, että nelikolle varatut paikat lentokoneessa olivat tyhjiä. Kun reissaajat eivät palanneet, Heike Weber, Rimkusin entinen vaimo ja Georgin äiti, meni matkailutoimistoon, joka oli nelikon matkan järjestänyt, selvittääkseen mitä nelikolle oli tapahtunut. Toimisto kyseli sitten pakettiauton perään, jonka Rimkus ja Meyer olivat vuokranneet Los Angelesista. Sitä ei ollut palautettu. Dollar Rent-a-Car firmasta, josta auto oli vuokrattu, kerrottiin, että auto oli jo myöhässä. Lisäksi firma totesi, että pakettiauto raportoitaisiin varastetuksi, jos sitä ei palauteta 30 päivän kuluessa.

10. syyskuuta tuo raportti tehtiinkin Los Angelesin poliisille. Vielä silloinkaan kukaan ei tiennyt, minne neljä turistia oli mennyt. Viimeinen yhteydenotto Saksaan oli Rimkusin faksi Treasure Island hotellista Las Vegasista, jolloin hän oli pyytänyt Heike Weberiä lähettämään lisää rahaa. Rahoja ei ollut lähetetty. 14. elokuuta Interpol listasi neljä saksalaisturistia kadonneiksi.

Kellään ei ollut minkäänlaista aavistusta mitä turisteille oli tapahtunut ennen lokakuun 26. vuonna 1996. Silloin Death Valleyn puiston henkilökuntaan kuuluva Dave Brenner otti osaa ilmatutkimustehtävään, johon kuului lento Death Valleyn etelärajan yli. Alhaalla, oletettavasti jumissa olevana Anvil Spring Canyonissa Brenner huomasi vihreän Plymouth pakettiauton. Kolme sen neljästä renkaasta oli puhjennut. Brenner raportoi löydöstään ja silloin selvisi, että kyseinen pakettiauto oli raportoitu varastetuksi. Vaikka auto löytyi, neljä saksalaisturistia oli edelleen kateissa. Pari johtolankaa auton luota tai sen sisältä kuitenkin löytyi. Mitään jälkiä, jotka voitaisiin yhdistää kadonneisiin, ei ollut. Ei käsilaukkua, passeja, vuokra-auton sopimusta, avaimia, lompakoita, rahaa tai lentolippuja. Autosta löytyi kolme Coleman-merkkistä makuupussia, sekalaisia kenkäpareja, puhtaita vaatteita miehelle, naiselle ja kahdelle lapselle, 12-packin Bud Ice oluen pahvi, kaksi avaamatonta olutta, 3,8litran tyhjiä vesipulloja, omenasiideriä ja sveitsiläinen juustokääre. Lisäksi löytyi kamera, hirveä määrä altistunutta 35-mm filmiä, kannettava CD-soitin sekä Amerikan lippu, joka oli otettu Butte Valleystä. Yksi oluttölkki löytyi vähän matkan päästä autosta ja se oli yhteensopiva autossa olevien kanssa. Mitään muuta ei löydetty.

Viralliset etsinnät on jo lopetettu (26. lokakuuta), mutta edelleenkin monet ihmiset ovat hämmentyneitä tapauksen takia ja tahtoisivat sen selviävän. Eniten ehkä uhrien omaiset, joiden rakkaimmat katosivat kuin tuhka tuuleen.

lauantai 17. marraskuuta 2012

Varjoihmiset


Varjoihmiset ovat harhanäkyjä, jotka ovat joillekin uskomusolentoja. Jotkut näkevät toisinaan näkökenttänsä laidoilla, sivusilmällä, ihmisen kaltaisia yleensä tummia tai mustia hahmoja, jotka kuitenkin katoavat, kun niihin kohdistaa katseensa. Toiset ovat paljon herkempiä näkemään varjoihmisiä kuin toiset. Valtaosa ihmisistä on kuitenkin joskus nähnyt tällaisen näyn.

Taipumus nähdä varjoihmisiä selittyy silmien toiminnalla ja psykologialla. Näkökentän reunoilla silmien erotuskyky on erittäin huono. Jokin kohde tai alue näkökentän reunalla voidaan helposti tulkita muuksi kuin mitä se on. Ihminen etsii luonnostaan ihmishahmoja ympäristöstään, ja on taipuvainen näkemään niitä satunnaisuuden joukossa. Tätä ilmiötä kutsutaan pareidoliaksi. Toisinaan epäselvä havainto tulkitaan ihmishahmoksi. Kun katse tarkentuu kohteeseen, aikaisempi tulkinta kumoutuu, jolloin tuntuu, että ihmishahmo katosi. Kyseessä voi myös olla suoranainen aistiharha. Esimerkiksi heroiinin käyttäjät saattavat nähdä tällaisia näkyjä, ja myös eräät mielisairaudet (kuten skitsofrenia) aikaansaavat harhanäkyjä. Valtaosa varjoihmisiä näkevistä ei kuitenkaan käytä huumeita tai ole mielisairaita.

Usein varjoihmiset kuvitellaan aaveiksi. Joidenkin mukaan varjoihmiset ovat ihmisenkaltaisia olentoja tai henkiä, jotka jostain syystä eivät voi tai halua tulla nähdyiksi.



Wikipedia

Stuff They Don't Want You To Know - Loch Ness Monster

Stuff They Don't Want You To Know - Loch Ness Monster




perjantai 16. marraskuuta 2012

MKULTRA

Projekti MK-ULTRA eli MKULTRA oli koodinimi Yhdysvaltojen keskustiedustelupalvelu CIA:n salaiselle ohjelmalle, jonka tarkoituksena oli tutkia erilaisia hypnoosi- ja aivopesutekniikoita. Kokeita tehtiin muun muassa LSD:llä ja muilla psykoaktiivisilla huumeilla, usein koehenkilöiden tietämättä tai ilman heidän suostumustaan. Ohjelma sai alkunsa vuonna 1950 ja sille annettiin salaisilla järjestelyillä 6 % CIA:n budjetista vuonna 1953.

Salaliittoteoriat

Joidenkin salaliittoteorioiden mukaan, CIA ja eliitti on MKULTRA tekniikalla hypnoosin avulla aivopessyt henkilöitä tappamaan mm. tärkeitä poliittisia henkilöitä. Kuten 5. kesäkuuta 1968 tapahtuneessa salamurhassa, jonka uhrina oli presidenttiehdokas Robert F. Kennedy. Murhaajaksi paljastui palestiinalaissyntyinen Sirhan Bishara Sirhan, joka teon jälkeen sanoi oikeudessa, että ei muista mitään tapahtumasta. Aivopesun Syynä on perusteltu esimerkiksi sitä, että Robert F. Kennedy oli liikaa kansan puolella ja uhka uudelle maailmanjärjestykselle.

Lisätietoja: Wikipedia


lauantai 10. marraskuuta 2012

Kummitusilmalaivat



Kummitusilmalaivat olivat väitettyjä tunnistamattomia lentäviä kohteita, jotka muistuttivat ilmalaivoja, ja joita usein pidettiin sellaisina. Kummitusilmalaivojen pääkausi osuu vuosiin 1892-1918.

Kummitusilmalaivoja havaittiin Yhdysvaltain läntisissä osavaltioissa 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa. Sanomalehdet raportoivat näistä havainnoista varsinkin vuosina 1896–1897, joskin oudot lentoalukset kuuluivat jo varhaisempiin Villin lännen tarinoihin. Havainnoitsijoiden mukaan lentoalukset muistuttivat useimmiten ilmalaivoja, ja ne erosivat selvästi kuumailmapalloista ja liidokeista. Toisaalta joskus havaittiin vain liikkuva valopallo tai muuta omituista. Joissain havainnoissa ilmalaivassa väitettiin nähdyn matkustajia. Usein havaintoihin liittyivät kirkkaat valot.

Keskilännen yllä havaittuja kohteita pidettiin aikanaan valtaosassa tapauksista ihmisten tekeminä aluksina. Tuohon aikaan oli jo olemassa alkeellisia ilmalaivoja. Mystisiä aluksia ei kuitenkaan yhdistetty mihinkään tunnettuun ilma-alukseen tai ilma-alusten rakentajaan. Tuntemattomaksi jääneen keksijän arveltiin salassa rakentaneen niitä. Ilmalaivojen väitetyt ominaisuudet olivat myös epätavallisia, alukset kuvattiin usein isokokoisiksi ja nopeiksi, vaikka tuon ajan ilmalaivat olivat kömpelöitä ja melko pieniä.

Kansasissa ilmoitettiin 23. huhtikuuta 1897 ilmalaivan outojen olentojen leikelleen ja vieneen lassoamalla naudan ruhon, jättäen vain joitain paloja ruumiista. Näitä paloja löytyi Le Roy:n läheltä. Tapauksesta annettiin valaehtoinen todistuskin, jonka allekirjoitti moni paikallinen asukas. Kansasin ilmalaivasta kertoivat suurin otsikoin myös monet Euroopan lehdet. Tapauksesta tuli ufoklassikko, jonka muun muassa ranskalainen ufotutkija Jacques Vallée otti ufokirjaansa.



Wikipedia

Voita uusi kännykkä tai tietokone

Lentävä hollantilainen





Lentävä hollantilainen on kansantarun mukaan aavelaiva, jonka näkeminen ennustaa epäonnea kaikille sen näkeville.

Huhun mukaan Lentävä hollantilainen löytyy saaristosta Etelä-Amerikan liepeiltä (14°31′N, 43°17′W), mutta saaria ei ole koskaan löydetty.

Toiseen maailmansotaan mennessä Lentävä hollantilainen on sanottu nähdyn ainakin kymmenen kertaa. Muun muassa kuningas Yrjö V ja komentaja Nicholas Monsarrat väittivät nähneensä kyseisen laivan.

Vuonna 1939 Etelä-Afrikan False Baylla kuusikymmentä rantalomailijaa näki aavelaivan.

Viimeisin tunnettu tapaus sattui Intian valtamerellä 1943, kun Australian laivaston Beresford-alus lähetti radioviestin "Lentävä hollantilainen". Aluksesta ja sen 43-henkisestä miehistöstä ei enää kuultu sen jälkeen.

Wikipedia


perjantai 9. marraskuuta 2012

Alma




Alma eli Almas, joka tunnetaa myös nimella Siperian Lumimies, on Isojalan kaltainen tuntematonta lajia edustava olento, joita väitetään elävän Kaukasuksella, Pamirilla, Altailla sekä Siperiassa.

Alma kuvataan Isojalkaa pienemmäksi ja ihmismäisemmäksi. Ensimmäiset kirjatut havainnot Almasta ovat jo 1400-luvulta.

Ainoat todisteet Almasta ovat silminnäkijähavainnot, suuret ihmismäiset jalanjäljet, erillaiset löydetyt rakennelmat, joiden uskotaan Almojen tehneen, sekä muutamat videot, joissa väitetään näkyvän Alma tai Alman kaltainen olento.

Kryptozoologit Myra Shackely ja Bernard Heuvelmans ovat arvelleet, että Almat ovat eloon jääneitä neandertalinihmisiä. Tämän uskomuksen kannalla oli jo 1950-luvulla neuvostoliittolainen tutkija Boris Porshnev tutkittuaan silminnäkijöiden raportteja. Kryptozoologi Loren Colemanin mielestä kyseessä on pystyihmisen elossa olevia yksilöitä.

Wikipedia

lauantai 3. marraskuuta 2012

Suomen Illuminati - Hallituksen korruptio


Suomen Illuminati - Hallituksen korruptio   




Hallituksen tiedemiehet ovat havainneet selittämättömiä ääniä

NOAA (National Oceanic and Atmospheric Administration)on havainnut erilaisia selittämättömiä ääniä syvällä Tyynellämerellä. Viimeiset 20+ vuotta, tutkijat ovat kuunneleet erilaisten äänten tulevan valtamereltä. Muutamia ääniä on myös jotka ovat selittämättömiä eikä ole tunnistettu vielä. Erilaisia teorioita on ehdoteltu selittämään näitä ääniä kuten tuntematon eläin, jäätikkö tai UFO:t.




Ansaitse rahaa verkkosivuiltasi!

Alieneiden tai kadonneen sivilisaation artefaktit ja kieli on löydetty.




Muinaisia kirjoja, patsaita ja muita esineitä on löydetty. Tutkijat väittävät, että ne voisivat kuulua "alieneille" jotka asuivat maapallolla. Varmaa on, että löytö on peräisin tuntemattomalta sivilisaatiolta. Ryhmä, jotka tekivät löydön sai joitakin näytteitä. Näytteillä pystyy määritämään kuinka vanhoja esineet ovat. Tällä hetkellä he pitävät löydön salassa, mutta ovat antanut muutamia kuvia näytille.



Lähde: Socyberty



Ansaitse rahaa verkkosivuiltasi!