lauantai 10. marraskuuta 2012

Kummitusilmalaivat



Kummitusilmalaivat olivat väitettyjä tunnistamattomia lentäviä kohteita, jotka muistuttivat ilmalaivoja, ja joita usein pidettiin sellaisina. Kummitusilmalaivojen pääkausi osuu vuosiin 1892-1918.

Kummitusilmalaivoja havaittiin Yhdysvaltain läntisissä osavaltioissa 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa. Sanomalehdet raportoivat näistä havainnoista varsinkin vuosina 1896–1897, joskin oudot lentoalukset kuuluivat jo varhaisempiin Villin lännen tarinoihin. Havainnoitsijoiden mukaan lentoalukset muistuttivat useimmiten ilmalaivoja, ja ne erosivat selvästi kuumailmapalloista ja liidokeista. Toisaalta joskus havaittiin vain liikkuva valopallo tai muuta omituista. Joissain havainnoissa ilmalaivassa väitettiin nähdyn matkustajia. Usein havaintoihin liittyivät kirkkaat valot.

Keskilännen yllä havaittuja kohteita pidettiin aikanaan valtaosassa tapauksista ihmisten tekeminä aluksina. Tuohon aikaan oli jo olemassa alkeellisia ilmalaivoja. Mystisiä aluksia ei kuitenkaan yhdistetty mihinkään tunnettuun ilma-alukseen tai ilma-alusten rakentajaan. Tuntemattomaksi jääneen keksijän arveltiin salassa rakentaneen niitä. Ilmalaivojen väitetyt ominaisuudet olivat myös epätavallisia, alukset kuvattiin usein isokokoisiksi ja nopeiksi, vaikka tuon ajan ilmalaivat olivat kömpelöitä ja melko pieniä.

Kansasissa ilmoitettiin 23. huhtikuuta 1897 ilmalaivan outojen olentojen leikelleen ja vieneen lassoamalla naudan ruhon, jättäen vain joitain paloja ruumiista. Näitä paloja löytyi Le Roy:n läheltä. Tapauksesta annettiin valaehtoinen todistuskin, jonka allekirjoitti moni paikallinen asukas. Kansasin ilmalaivasta kertoivat suurin otsikoin myös monet Euroopan lehdet. Tapauksesta tuli ufoklassikko, jonka muun muassa ranskalainen ufotutkija Jacques Vallée otti ufokirjaansa.



Wikipedia

Voita uusi kännykkä tai tietokone

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tarkistetaan ennen niiden hyväksymistä.